Walmun lähtökohtana on intohimosta auttaa työllistymispalveluiden asiakkaita etenemään itsemäärittelemissään tavoitteissaan sekä palveluntuottajia muodostamaan työllistymistä edistävän verkoston. Walmu on syntynyt asiakasrajapinnan tarpeista ja sitä on kehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden ja käyttäjien tarpeiden mukaan jo 10 vuoden ajan.
Pitkäjänteisen ja määrätietoisen työn tuloksena voimme tarjota joustavan järjestelmän, joka mukautuu ja skaalautuu asiakkaiden tarpeisiin mutkattomasti. IT on tekniikkaa, mutta IT:n pitää olla myös ihmislähtöistä. Yrityskulttuuriimme kuuluu palveleva ja auttava toimintatapa.
Raportoinnin muuttuminen reaaliaikaiseksi ja samanaikainen tietojenkäsittely on toimintatapoja mullistava edistysaskel, joka helpottaa kaikkien työllistymisprosessin eri osapuolien, asiakkaan, asiantuntijan tai valmentajan sekä palveluntuottajan arkea.
Me Walmussa innostumme kerta toisensa jälkeen saamamme palautteen johdosta. Olemme onnistuneet yllättämään yhteistyökumppaneitamme positiivisesti parantamalla heidän työarkeaan ja aiomme tehdä niin jatkossakin.
“Työpajojen osalta tieto on nykyään paremmin dokumentoitua ja valmennus tavoitteellisempaa ja systemaattisempaa.”
Yhteistyökumppani
“Työaikaa vapautunut valtavasti ja asiakasseuranta on helppoa ja reaaliaikaista.”
Yhteistyökumppani
“Walmu on kokonaisratkaisu, jota on odotettu pitkään!"
”
Yhteistyökumppani